Airakselan maisemakuvaus

Luonnonmuodot ja metsät

Valtaosa Airakselan pinta-alasta on metsää, kivikkoiset mäet ja runsaat vesistöt vuorottelevat muodostaen kauniin, vaihtelevan maiseman. Airaksela kuuluu Järvi-Suomen maisemamaakuntaan, jonka maiseman suurin rikkaus ovat vesistöt. Järvi-Suomen maisemamaakunnan maasto on yksityiskohdissaan vaihtelevaa, yleisesti suhteelliset korkeuserot pysyvät pieninä.

Pienet korkeuserot eivät kuitenkaan kuvaa Airakselan maisemaa. Airaksela sijaitsee Svekofennidien muinaisvuoriston törmäysvyöhykkeellä. Alueen keskikorkeus on 135 m ja vaihtelee 98 - 208 metrin välillä korkeuseron ollessa 65 m (22-103m). Tässä kohtaa on syytä mainita Laukaan vuori, jolla on aikanaa sijainnut jopa tiettävästi Suomen toiseksi suurin luonnon hyppyrimäki.

Aluetta leimaavat etelästä luoteeseen kaartuvat ruhjeet ja siirrokset kalliopaljastumisineen sekä kalliokohoumien yhteyteen muodostuneet drumliinit eli mannerjään liikkeen suuntaiset pohjamoreenista syntyneet selänteet, jotka kohoavat selvästi ympäristöstään.

Airakselan kylän raitti mutkittelee kahden pääjärven, Iso-Lauas ja Petäinen, välistä. Alueella on lisäksi lukuisia pienempiä järviä sekä lampia. Myös suurimpien järvien muodossa on selvästi havaittavissa niiden etelä-luode –suuntaisuus.

 Etusivulle    Takaisin    Tulosta sivu